GrIFK Alpinelle nimitetty uusi päävalmentaja
GrIFK Alpinen uutena päävalmentajana aloittaa 1.9.2024 Marlon Sjöberg. Päävalmentajana Marlon vastaa seuran valmennuksen kokonaisvaltaisesta suunnittelusta, kehittämisestä ja toteutuksesta yhdessä ryhmävalmentajien kanssa.
“Todella siistiä päästä jatkamaan seurassa työskentelyä uudessa roolissa. Erityisen siistiä on lisäksi se, että Grani on oma kasvattajaseura ja olen saanut nähdä läheltä toista kymmentä vuotta tätä seuratoimintaa. Yhdessä muiden valmentajien kanssa jatketaan seuran huikeaa meininkiä ja valmennuksen kehittämistä edelleen. Kiitos Artulle menneistä vuosista ja ansiokkaasta työstä päävalmentajana!” kommentoi tuleva päävalmentaja Marlon Sjöberg.
Marlon Sjöberg, on 26-vuotias entinen maajoukkueurheilija ja seuran oma kasvatti. Marlon on toiminut myös seuran Omega –ryhmien valmentajana vuodesta 2021 lähtien, joten seuran arvot, toimintatavat, urheilijat ja valmentajat ovat hänelle ennestään tuttuja. Omalla aktiiviurallaan Marlon voitti SM hopeaa pujottelussa vuonna 2019 ja SM pronssia suurpujottelussa vuosina 2018 ja 2021. Maajoukkueurallaan Marlon edusti Suomea Cortinan MM-kilpailuissa vuonna 2021.
”Upeaa saada Marlon seuran päävalmentajaksi. Marlonin intohimo alppihiihtoa kohtaan, sekä loistava ote nuoriin urheilijoihin luovat loistavat edellytykset Granin valmennustoiminnan kehittämiseksi. Marlon on kulkenut Granilaisen polkua ensin urheilijana ja sittemmin valmentajana, ja sen myötä hän tuntee seuran toiminnan läpikotaisin. Tämä luo hyvän jatkumon seuran toimintaan”, tämän kauden loppuun asti päävalmentajan tehtävissä jatkava Arttu Niemelä kommentoi.
“On hienoa, että uusi päävalmentaja löytyi seuran sisältä. Iso kiitos Artulle hyvin tehdystä työstä, jonka jäljiltä Marlonin on hyvä jatkaa seuran kehittämistä. Marlonilla on oma urheilu-ura vielä tuoreessa muistissa ja hänellä on vahvaa valmennusosaamista sekä hyvä ote nuoriin, joten seura valmennus on varmasti hyvissä käsissä myös tulevaisuudessa.” toiminnanjohtaja Mikko Heiskanen kommentoi.
”Olen hyvin iloinen siitä, että Marlon jatkaa Artun ansiokasta työtä seuran päävalmentajana. Haluamme jatkuvasti kehittää seuran toimintaa ja valmennuksen laatua, ja Marlonilla on erinomaiset edellytykset ja tahto viedä meidät vieläkin korkeammalle tasolle. Marlon on erittäin pidetty ja todella ammattimainen valmentaja, ja valmennuksen vetovastuun uskominen hänelle on enemmän kuin luonnollista.” kommentoi GrIFK Alpinen hallituksen puheenjohtaja Markus Kokko.
Lisätietoja
Mikko Heiskanen, toiminnanjohtaja, 050 599 7045
Markus Kokko, hallituksen puheenjohtaja, 040 559 9215